Kekkosen naiset kommentoivat

Panu Rajala: Sylvi ja Anita, ohjaus Kari Rentola, dramaturgia Merja Turunen, lavastus ja puvut Katariina Kirjavainen, valo Risto Heikkerö, ääni Antero Mansikka, naamiointi ja kampaukset Tuula Kuittinen. Helsingin kaupunginteatterin ensi-ilta 2.2.

Helsingin kaupunginteatterin Sylvi ja Anita ei ole kummoinen esitys. Kaksi naista kommentoi elämänsä vaiheita suhteessa presidentti Kekkoseen ja muidenkin miesten politiikkaan.

Naiset ovat oman elämänsä selostajia, ja vielä näytelmänkin, koska he antavat katsojille taustatietoja, joita henkilöt eivät itse tarvitse.

Kari Rentolan ohjaus joutuu luomaan draamallista liikettä siten, että naiset usein poistuvat lavastuksen taakse, mikä merkitsee kohtauksen muuttumista seuraavaksi.

Kuitenkaan Panu Rajalan kirjoittama teos ei voisi olla radiokuunnelma, sillä näyttelijöiden upeasti maskeerattu ja kammattu näköisyys on tärkeää. Sylvi Kekkosen sisarentytär Eeva-Liisa Haimelin on kuin ilmetty tätinsä ja Heidi Herala väkevän itsetietoinen Anita Hallama.

Esityksen kutkuttava voima on sisällössä. Onko siinä juorua tai näkemystä? Tietääkö se historiasta, naisesta, vallasta?

Sylvi Kekkonen jätti miehensä seksuaalisuuden ulkopuolisten hoidettavaksi, mikä tekee hänestä poikkeuksellisen ja jännittävän henkilön nyt, kun seksi on ihmiskäsityksen juhlistetuin osanen.

Näytelmässä Sylvi kyllä mainitsee asian useasti, mutta siihen syventyy Anita. Herala näyttelee naisen, jonka itse-epäily kasvaa sitä mukaa, kun häntä tavoitellaan ja häneltä vaaditaan.

Sylvi sanoo alkupuolella, ettei anna avioeroa, koska se tuhoaisi Kekkosen uran. Kaukonäköistä, eikö. Lopulla Sylvi sanoo saman, ja nyt se aika on ajanut ohi hänen happamuudestaan.

Kaikki miesroolit näyttelee Ville Sormunen, jolla on vain kaksi repliikkiä. Siltikään Sylvi ja Anita ei ole naisten näytelmä.

Matti Linnavuori