Kurjuusgalleria kylmästä Suomesta

Vuosaari. Suomi 2012. K16. Ohjaaja Aku Louhimies, pääosissa mm. Laura Birn, Deogracias Masomi, Meri Nenonen ja Alma Pöysti . Promenadi 2, 5.

Vuosaari-elokuvasta tulee sama olo kuin istuessani toimittajan töissä oikeussalissa, jossa rikoksesta epäiltyjen elämästä leikataan ruma siivu oikeusoppineiden arvioitavaksi. Samassa kaupungissa on monta todellisuutta. Kohtalo limittää tuntemattomien elämät toisiinsa – jättäen joskus syvän arven koko loppuelämäksi.

Monijuonisen Vuosaaren paras anti on, että siinä maistuu oikea elämä. Vuosaarelainen kuluttaa aikaa aamutakissa rumassa lähiöasunnossaan tai kitkuttelee aviokriisissä taustana merinäköala. Poiminnat ovat rujoja. Taitavat näyttelijät tekevät niistä tosia.

Aku Louhimies jatkaa jo tutuksi tulleilla teemoilla. Paha maa (2005) ja Valkoinen kaupunki (2006) kuvasivat koskettavasti rikkinäisiä ihmisiä.

Pikkutarinoihin uppoutuminen käynnistyy nyt vähän hitaasti. Eksyksissä olevien ihmisten esiinmarssi on ajoin puuduttavaa. Tyypittelyissä moni nainen kuvataan kylmänä pelaajana, kun miehet taas kohtaavat elämän nihkeyden yleensä nahjusmaisuutensa takia.

Ja kaikki seuraavat sohviltaan BB-tyyppistä tosi-tv:tä eivätkä elää omaa elämäänsä.

Nyt mukana ovat vahvasti lapset, jotka ovat perheissään muuttuneet osin näkymättömiksi. Jokainen lapsi on onneton omalla tavallaan. Louhimies ohjaa lapsinäyttelijöitään hienosti. Heistä jää viiltoja sydämeen.

Vaikka Vuosaari nostattaa mustan tunnelman, ei se jätä synkkyyteen. Sitä estää isolta osalta näyttelijä Mikko Kouki, joka kuuluu myös käsikirjoituskolmikkoon, ohjaaja Louhimiehen ja kirjailija Niina Revon lisäksi. Hän tekee itsensä likoon laittaen riipaisevan yh-isä-Pertin, joka yrittää huolehtia pojastaan ja siinä sivussa kunnostaan.

Sara-vaimo (Matleena Kuusniemi) sietää Lauria (Pekka Strang) vain, koska ei ehdi erota. Se on aika osuvaa.

Vuosaaren kuvaus on hienovireistä. Kylmä kaupunki toistaa ihmisten kalseutta. Onneksi talven jälkeen tulee aina kesä.

Soila Ojanen