Junnosen huilu hurmasi

Klassismin iloa. Luke Dollman, kapellimestari, Sami Junnonen, huilu. Pori Sinfonietta Promenadisalissa 26.1.

Vuonna 1772 Esterházyn hovissa soittajien työolojen puolesta toteutetun mielenilmauksen toisinto aloitti Pori Sinfoniettan klassismin ajalle omistetun konsertin.

Joseph Haydnin Jäähyväissinfonian viimeisessä osassa soittajat lopettavat yksitellen soittonsa siten, että lopulta jäljellä on vain kaksi viulistia. Toinenkin erikoisuus tähän teokseen liittyy: Haydnin yli sadan sinfonian joukossa ei ole toista fis-mollissa kulkevaa.

Wolfgang Amadeus Mozartin Huilukonserton nro 1 solistina Sami Junnonen kelpaisi osaamisensa puolesta minne tahansa kansainvälisille lavoille.

Solistinen äänenmuodostus on tukevalla pohjalla, musiikilliset aiheet älykkäästi ja musiikin hengen mukaisesti sävytettyjä. Vahva tekniikka takaa sen, että Junnonen pystyy tarvittaessa helpolta kuulostavaan leikittelevään artikulaatioon nopeissa kuvioissa.

Hitaassa osassa kuultiin todellista äänen suloa esimerkiksi äärettömän hallitusti ja tyylikkäästi toteutettujen pitkien äänien hiljennyksien tai voimistumisien muodossa.

Lahjakas solisti pystyy kommunikoimaan joka hetki, ja sen Junnonen tosiaankin teki esittäessään suvereenisti oman persoonansa kautta suodatetun, mutta säveltäjää kunnioittavan tulkinnan. Mozartin valot ja varjot olivat luontevasti läsnä. Tälle soittajalle kelpaa toivottaa onnea urallaan!

Väliajan jälkeen kuultu Gioacchino Rossinin Italialainen Algeriassa -alkusoitto toteutui piristävästi kapellimestari Luke Dollmanin ja orkesterin yhteistyönä. Puupuhallinsoolot olivat tässä oivallinen mauste.

Päätösnumerona kuultiin Mozartin Sinfonia nro 39 Es-duuri. Kelpo esitys tavoitti sisällöllisesti painavan teoksen piirteet. Sinfoniettan olisi varmasti mahdollista saada aikaan vielä herkempi ja vähemmän mekaaninen Mozart-tulkinta soittamalla säveltäjän sinfonioita useamminkin hyvien kapellimestarien johdolla.

Juha-Pekka Peltonen