Kaikki arvostelut
Päivitetty 31.1.2012 09:39, julkaistu 31.1.2012 09:39

Junnosen huilu hurmasi

Klassismin iloa. Luke Dollman, kapellimestari, Sami Junnonen, huilu. Pori Sinfonietta Promenadisalissa 26.1.

Vuonna 1772 Esterházyn hovissa soittajien työolojen puolesta toteutetun mielenilmauksen toisinto aloitti Pori Sinfoniettan klassismin ajalle omistetun konsertin.

Joseph Haydnin Jäähyväissinfonian viimeisessä osassa soittajat lopettavat yksitellen soittonsa siten, että lopulta jäljellä on vain kaksi viulistia. Toinenkin erikoisuus tähän teokseen liittyy: Haydnin yli sadan sinfonian joukossa ei ole toista fis-mollissa kulkevaa.

Wolfgang Amadeus Mozartin Huilukonserton nro 1 solistina Sami Junnonen kelpaisi osaamisensa puolesta minne tahansa kansainvälisille lavoille.

Solistinen äänenmuodostus on tukevalla pohjalla, musiikilliset aiheet älykkäästi ja musiikin hengen mukaisesti sävytettyjä. Vahva tekniikka takaa sen, että Junnonen pystyy tarvittaessa helpolta kuulostavaan leikittelevään artikulaatioon nopeissa kuvioissa.

Hitaassa osassa kuultiin todellista äänen suloa esimerkiksi äärettömän hallitusti ja tyylikkäästi toteutettujen pitkien äänien hiljennyksien tai voimistumisien muodossa.

Lahjakas solisti pystyy kommunikoimaan joka hetki, ja sen Junnonen tosiaankin teki esittäessään suvereenisti oman persoonansa kautta suodatetun, mutta säveltäjää kunnioittavan tulkinnan. Mozartin valot ja varjot olivat luontevasti läsnä. Tälle soittajalle kelpaa toivottaa onnea urallaan!

Väliajan jälkeen kuultu Gioacchino Rossinin Italialainen Algeriassa -alkusoitto toteutui piristävästi kapellimestari Luke Dollmanin ja orkesterin yhteistyönä. Puupuhallinsoolot olivat tässä oivallinen mauste.

Päätösnumerona kuultiin Mozartin Sinfonia nro 39 Es-duuri. Kelpo esitys tavoitti sisällöllisesti painavan teoksen piirteet. Sinfoniettan olisi varmasti mahdollista saada aikaan vielä herkempi ja vähemmän mekaaninen Mozart-tulkinta soittamalla säveltäjän sinfonioita useamminkin hyvien kapellimestarien johdolla.

Juha-Pekka Peltonen


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)2.2.2012 08:38

-onko kellekkään tullut mieleen että tässä voisi olla syy siihen murhaan. Että murhattu sai asian selville ?

Kerro lisää. Tätäkö siellä poliisissa työstetään?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Lukijoiden kuvat

Lukijan kuva 3

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Byrokratian syvin olemus on tehottomuus

Porin Prikaatissa esikunnassa ollut upseeri puuskahti minulle parikymmentä vuotta sitten, että jos varusmieskoulutus lopetettaisiin Säkylästä, kuluisi ainakin pari vuotta...
Blogit
 
 
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.
SK Facebookissa
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot