Kaikki arvostelut
Päivitetty 20.1.2012 10:09, julkaistu 20.1.2012 10:00

Elämää suurempaa peliä

Uskoisitko heitä yhdeksi ja samaksi Juriksi? Ongelmakohdistaan huolimatta Viron maisemissa kuvattu Rat King yllättää näyttävyydellään.

Rat King. Käsikirjoitus ja ohjaus Petri Kotwica, pääosissa Max Ovaska, Julius Lavonen, Niina Koponen, Outi Mäenpää, Janne Virtanen. Promenadi 1.

Urbaanissa Rat King -jännärissä areena luovutetaan raikkaille nuorille näyttelijälupauksille.

Mikään pystyyn kuollut kehäraakki ei ole käsikirjoittaja-ohjaaja Petri Kotwicakaan. Ikää tosin on jo 48 vuotta, mutta ansio-
luetteloa koristaa tätä ennen vain pitkät elokuvat Koti-ikävä ja Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnostakin kisannut Musta jää.

Rat King tarttuu raflaavan trillerivetoisella tavalla nuorten peliaddiktioihin ja johtaa niistä lopulta pahimman mahdollisen ääritapauksen.

Keskiössä velloo nykynuorison pahoinvointi ja reaalitodellisuuden ulkopuoliseen maailmaan uppoutuminen.

Juri (Max Ovaska) on tietokoneeseensa rakastunut abiturientti. Rillipäinen peliaddikti nysvää hämärässä kellarihuoneessaan ajautuen yhä kauemmaksi todellisuudesta ja lähestyvistä ylioppilaskirjoituksista. Pelihimosta suivaantunut tyttöystäväkin jättää Jurin.

Nuorukainen tapaa salamyhkäisen nettituttunsa Nikin (Julius Lavonen) ja päätyy mukaan tämän hengenvaaralliseksi väittämään verkkopeliin. Juri suorittaa pelin antamia tehtäviä Rat King -nimellä ja lainaa sillä aikaa omaa identiteettiään koko lähipiiriä höplästä vetävälle Nikille.

Virossa viime kesänä kuvatun elokuvan puitteet ovat poikkeuksellisen komeat. Kuvanlaatu, valaisu, puitteet ja jäntevä kameranliike yllättävät positiivisesti. Suomalais-virolainen yhteistuotanto on näemmä taannut tekijöille sopivasti pätäkkää.

Nuoret näyttelijät, etunenässään Ovaska ja Lavonen, hoitavat tonttinsa erinomaisesti. Muutenkin nuorisokaarti onnistuu todentamaan abikevään yleisstressin. Outi Mäenpää säestää herttaisesti Jurin äitinä.

Elokuvan käsikirjoituksessa on silti ennalta arvattavuuteen ja epäuskottavuuteen liittyviä ongelmia, jotka vesittävät kokonaisuutta. Pääkaksikkona nähtävien miesten ulkoisella yhdennäköisyydellä pelaaminen ei ota toimiakseen. Nauttiakseen näkemästään katsojan on annettava liikaa myönnytyksiä.

Ammuntapelien estetiikkaakin hyödynnetään välillä naurettavuuksiin asti.

Silti Rat King jättää pätevien näyttelijöiden ja virtaviivaisen toteutuksen ansiosta kohtalaisen hyvän maun. Se osoittaa Kotwican olevan parhaimmillaan erinomainen tunnelmantihentäjä. Viitekehyksenä häilyy moderni jenkkitrilleri, muttei kovin häiritsevällä tavalla.

Olisin muuten voinut lyödä vetoa, että lopputekstien aikana soimaan räjähtäisi 22-Pistepirkon hurjapäinen Rat King. Onneksi jätin pelaamatta.

Tomi Nordlund


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Lukijoiden kuvat

Lukijan kuva 3

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Byrokratian syvin olemus on tehottomuus

Porin Prikaatissa esikunnassa ollut upseeri puuskahti minulle parikymmentä vuotta sitten, että jos varusmieskoulutus lopetettaisiin Säkylästä, kuluisi ainakin pari vuotta...
Blogit
 
 
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.
SK Facebookissa
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot