Sukusaagan sivujuonne sukeltaa loputtoman itsekkyyden syövereihin
- Akusti-renki tuo Heta-vaimonsa Muumäen tilalle. Vesa Haltsonen ja Katariina Lohiniva tulkitsevat epätasapainoista ja epäromanttista parisuhdetta.
Niskavuoren Heta. Teksti Hella Wuolijoki. Ohjaus: Maiju Sallas. Päärooleissa Katariina Lohiniva ja Vesa Haltsonen. Ensi-ilta 14. tammikuuta Porin teatterin päänäyttämöllä.
Niskavuoren Heta on eräänlainen syrjähyppy Hella Wuolijoen tunnetussa sukusaagassa. Muista sarjan näytelmistä poiketen tarina sijoittuu pääasiassa muualle kuin Niskavuoren tilalle ja keskittyy kertomaan ainoastaan yhden niskavuorelaisen tarinaa.
Yksi Niskavuoren tyttäristä, raskaana oleva Heta, solmii järkiavioliitton Akusti-rengin kanssa.
Pariskunta muuttaa Muumäen tilalle, jonka vaatimattoman pirtin Heta haluaa korvata Niskavuortakin komeammalla kartanolla.
Porin teatteri riisuu Niskavuoren Hetan tarinan maalaisromantiikasta ja kaikesta muustakin romantiikasta. 1800-luvun lopulta 1920-luvulle ulottuva tarina kerrotaan moninaisia audiovisuaalisia tehokeinoja hyödyntäen.
Liikkuvien lavasteiden symmetrisyys, joukkokohtausten koreografisuus, video- ja valoefektit sekä elävänä esitetty musiikki irrottavat näytelmää omasta aikakaudestaan.
Alkuperäisteokselle uskollinen kieli ja autenttinen puvustus puolestaan sitovat tarinaa tapahtuma-aikaan.
Pohjatonta narsismia
On harvinaista törmätä yhtä epäsympaattiseen ja suorastaan vastenmieliseen nimihenkilöön kuin Niskavuoren Heta. Nainen korostaa omaa itseään jokaisessa käänteessä vähätellen ja nöyryyttäen kaikkia kanssaihmisiään aina läheisimpiään myöten.
Osuvin nykydiagnoosi Hetalle lienee narsistinen persoonallisuushäiriö. Taustoja pohjattoman itsekkäälle käyttäytymiselle ei selitetä, mikä laittaa katsojan oman mielikuvituksen liikkeelle. Näytelmän esitystapa ei muutenkaan ole psykologisoiva, vaan ennemminkin toteava.
Katariina Lohiniva heittäytyy Hetan rooliin rohkeasti, ylilyöntejä väistelemättä. On katsojan asenteesta kiinni, onnistuuko pääosan esittäjän tragikoominen nuorallatanssi. Vähemmät eleet ja hillitympi puheilmaisu riittäisivät, mutta paisuttelussa on kiistatta jotain kiehtovaa.
Vesa Haltsonen näyttelee ahkeraa ja pyyteetöntä Akustia oivallisesti. Entinen renki nousee ajan mittaan kylän mahtimieheksi, mutta palvelee vaimoaan renkimäisellä nöyryydellä.
Näytelmän intensiivisimmässä kohtauksessa Akusti nousee sairasvuoteeltaan ja purkaa vaimoonsa vuosikymmenten aikana kertyneet paineet. Ohikiitävän hetken ajaksi pariskunnan epätasapainoinen roolijako muuttuu, mutta kohta kaikki on taas ennallaan.
Kiinnostava versio kiinnostavasta näytelmästä kantaa johdonmukaisesti alusta loppuun. Niskavuoren Heta ei ole niinkään kehitystarina kuin kehittymättömyystarina. Loppukohtaus luo tukahdutetun katkeruuden ilmapiiriä, joka jättää katsojan mielentilan sopivan pingottuneeksi.
Mikko I. Elo
