Kaikki arvostelut
Päivitetty 15.12.2011 12:38, julkaistu 14.12.2011 10:25

Lähellä, mutta niin kaukana

Yksi Suomen ykkösrokkareista, Michael Monroe.

Kirjat

 

Ari Väntänen: Michael Monroe. Like, 2011.

 

 

Komea ja runsaasti kuvitettu, yli 500-sivuinen elämäkerta Hanoi Rocksin keulahahmosta Michael Monroesta ei petä odotuksia. Maailmanmenestyksen saavuttaneen bändin tammikuussa 1985 ensi kertaa päättynyt taival on tosin käsitelty jo sivulle 56 päästäessä.

Väntäsen aiempi historiikki Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (2009) kertoo sen tarinan.Monroen sooloura kasvaa omaksi draamakseen, jota leimaavat miltei Spinal Tap -henkiset loputtomat miehistönvaihdokset.

Menestyksen porteilla ollaan jatkuvasti, mutta lopullinen läpimurto korkeimmalle huipulle tuntuu aina jäävän jonkin triviaalin yksityiskohdan ja surkuhupaisan sattuman varaan.

Maailmantähti Monroe silti itseoikeutetusti on. Väntänen listaa pieteetillä ystävä- ja tuttavapiiriin kuuluvien rocktähtien kavalkadin, joka lieneekin suomalaisten muusikoiden mittakaavassa ylivertainen.

Lukuisat viime hetkillä kariutuneet yhteistyöprojektit saavat veden kielelle.

Silmiinpistävää on, ettei kirjassa ole lainkaan Andy McCoyn haastattelua. Mitään erityistä loanheittoa ei Monroe silti tee, ja Hanoi Rocksien toisen tulemisen vaiheet kerrataan melko säyseästi.

Bändäririntamankaan paljastuksia on turha etsiä. Päihteiden käytössä Monroe taisi useimmiten olla ryhmänsä selväpäisin lenkki.

Ihmisenä hän antaa itsestään vilpittömän ja avoimen vaikutelman, vaikka rivien välistä voi monesti lukea, ettei perfektionismiin taipuvainen rokkikukko ole ollut työtoverina niitä kaikkein helpoimpia.

Koskettavinta pintaa on pitkää New Yorkin kautta seurannut muutto Suomen maaseudulle ja kuvaus uran hitaasta ja hiljaisesta uudelleenrakentamisesta.

Tarina päättyy komeaan kliimaksiin, kun Monroen omaa nimeä kantava uusi bändi lämmittelee Foo Fightersia 28 000 henkisen yleisön edessä.

Menestyksen hinta, pintaliito, toistuvat tragediat ja pohjakosketukset eivät lopultakaan ole kyenneet lannistamaan omaäänistä ja arvostettua muusikkoa.

Mahdotonta se kai olisikin, kun verissä virtaa rock ’n’ roll!

 

Lauri Timonen

 


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Lukijoiden kuvat

Lukijan kuva 3

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Byrokratian syvin olemus on tehottomuus

Porin Prikaatissa esikunnassa ollut upseeri puuskahti minulle parikymmentä vuotta sitten, että jos varusmieskoulutus lopetettaisiin Säkylästä, kuluisi ainakin pari vuotta...
Blogit
 
 
Ruokaohjeet

Nokkosletut

Ruoka

Puutarhurin vihollinen on oikea terveyspommi

Polttavat nokkoset voivat olla puutarhurin mieliharmeja, mutta tuoretta ruokaa arvostava kokikokki ilahtuu niistä. Monikäyttöinen villiyrtti on ravinteikas ja maukas epeli.
SK Facebookissa
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot