Opiskelu
Päivitetty 31.1.2012 12:12, julkaistu 31.1.2012 12:06

Opiskelijallako varaa elokuviin?

Edessäni siintää kaksi riviä pariskuntia, mies – nainen – nainen – mies. Kyllä, laskin aivan itse.

Odottava ja hetken koettu ilon oloni kokee murskaavan vastaanoton, kun katselen penkkirivejä edessäni. Olenko ainut sinkku tässä salissa, voinko olla, en kai? Ja niinhän siinä kävi, jos ei aivan alimmaisen rivin kahta tyttöä lasketa lukuun ja muutamaa muuta penkkiriviä.

Mitä opiskelija, työtön, lomalainen, pätkätyöläinen, uraputkessa oleva voi tehdä perjantai-iltaisin, jos haluaa ihmisten ilmoille ja toisaalta taas viettää rennon, alkoholittoman illan olematta yksin? Voi mennä elokuviin herättämään aistit. Oli sitten sinkku, pariskunta tai kaveriporukka, elokuviin voivat mennä kaikki, tulla kaikki, elokuvissa ovat kaikki.

Opiskelijan näkökulmasta on pienten tulojen etu, että saat alennusta joistakin toimipaikoista ja esimerkiksi opiskelijakortilla alennusta matkoista, minne ikinä matkaakin. Myös seniorit, juniorit ja varusmiehet on huomioitu.

Huomioni tänään kiinnittyikin elokuvien nousseeseen ja käsittämättömän hulppeaan hintaan. Silmät muljahtivat päässä ja piti kaksi kertaa tuumata, mennäkö kyseiseen taide-pläjäykseen vai ei. Ja meninhän minä, ja vieläpä ruhtinaallisen euron alennettuun hintaan.

Mietinkin, että mikä kannattaa, mennä elokuviin euron alennetulla hinnalla vai matkata 200 kilometriä Suomen halki puoleen hintaan? Sepä se. Kesäreissuja odotellessa. Sitä ennen katsellaan elokuvia, mutta omalta, rakkaalta kotisohvalta.


AVAINSANAT: opiskelija, elokuvat, lippu, hinta

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)1.2.2012 17:45

Niinpä... Eli Kelan korvaukset menee lentolippuihin tai bilettämiseen ja palkat elämiseen, vaiko toisinpäin?
Jos seuraa Porin yöelämää, niin opiskelijoitahan pääosin ravintoloissa on. Nyt varmaan joku perustelee, että pitäähän välillä opiskelun lomassa irroitella ja toisekseen valtaosa juo illassa vain lasillisen tuoremehua.
Eikös vain? Ja ravintoloihin pääsee sisään lähes ilmaiseksi opiskelijakortilla, eikö?
Ja onhan teillä Siivu, jota ei tavallisella työläisellä ole.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2012 11:07

"Joo, huonosti menee opiskelijalla kun ei ole varaa käydä aurinkolomilla kuin 3-4 kertaa vuodessa.
Ja kun ei olla etelässä aurinkolomilla, niin sitten vietetään hemmottelubilelomia viikonloppuisin virossa."

Tämä ei kyllä ole jokaisen opiskelijan arkea. Katsopa Kelan sivuilta tiedot opintotuen ja asumislisän määrästä, ammattikorkeakoulutasolla käteen jää noin 469 euroa (tai jäi ainakin viime vuonna). Siitä maksat elämisen, vuokrat ja kaikki. Tietysti töihin voi ja on melkein pakkokin mennä, mutta ei niitä töitäkään voi loputtoman paljon tehdä jos aikoo kohtuullisessa ajassa valmistuakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 15:14

Ei varmaan ole opiskelijalla varaa, kun ei tahdo olla työssäkäyvälläkään.

Dome Karukoski ohjeisti Jussi-gaalassa suomalaisia ottamaan mallia islantilaisista ja käymään elokuvissa 5 kertaa vuodessa keskimääräisen 1 kerran sijaan. Hän olisi voinut mainita samaan hengenvetoon, että leffalippu maksaa Islannissa 750 kruunua eli noin 4,65 euroa. Mennään aika eri hintatasolla kuin suomessa..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2012 13:47

http://www.hs.fi/matka/Pakko+paahtaa+rusketuksen+vuoksi/a1305554291811

Joo, huonosti menee opiskelijalla kun ei ole varaa käydä aurinkolomilla kuin 3-4 kertaa vuodessa.
Ja kun ei olla etelässä aurinkolomilla, niin sitten vietetään hemmottelubilelomia viikonloppuisin virossa.
Miten voitte väittää opiskelijoilla menevän huonosti kun edes tavallisella TYÖSSÄKÄYVÄLLÄ ei ole varaa moisiin????

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 
 

Miltä Siivu-sivut näyttävät? Mitä kaipaat lisää? Haluatko vinkata tapahtumasta? Lähetä postia Siivulle!

Viestisi:

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Kolumnit

Kolumnit

Byrokratian syvin olemus on tehottomuus

Porin Prikaatissa esikunnassa ollut upseeri puuskahti minulle parikymmentä vuotta sitten, että jos varusmieskoulutus lopetettaisiin Säkylästä, kuluisi ainakin pari vuotta...
Satakunta
www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot